Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on tuominnut Joensuussa toimiville ravintola-alan yrittäjille ehdollista vankeutta törkeästä kiskonnasta ja luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä. Toisella yrittäjistä ehdollisen vankeusrangaistuksen pituus on kahdeksan kuukautta ja toisella kuusi kuukautta.
Yrittäjät olivat teettäneet ulkomaalaisella työntekijällä työtä lainsäädännön ja ravintola-alan työehtosopimuksen määräysten vastaisesti. Työntekijä oli työskennellyt kokkina ja ravintolan muissa tehtävissä useimmiten aamusta iltaan kuutena tai seitsemänä päivän viikossa. Hänelle oli myös maksettu selvästi pienempää palkka kuin työehtosopimuksen mukaan olisi kuulunut.
Käräjäoikeus katsoi saamatta jääneen palkan määräksi 67 000 euroa noin yhden vuoden ajalta. Lisäksi oikeus totesi, että työntekijä oli työskennellyt ravintolassa jo heinäkuusta 2022 alkaen, vaikka hänen työntekoon Suomessa oikeuttava oleskelulupansa oli voimassa vasta helmikuusta 2023 alkaen.
Epäkohdat tulivat ilmi valvontakäynnillä, jonka Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelutarkastaja teki ravintolaan yhdessä poliisin ja Rajavartiolaitoksen edustajien kanssa vuonna 2023.
Käräjäoikeus tuomitsi yrittäjät ja heidän edustamansa yhtiöt menettämään maksamatta jääneen palkan osuuden valtiolle rikoksella saatuna hyötynä, koska työntekijä ei esittänyt asiassa vaatimuksia eikä asiassa ollut esitetty muutakaan selvitystä siitä, että maksamatta jätettyä palkkaa olisi korvattu hänelle myöhemmin.
Tiedot perustuvat työsuojeluhallinnon tiedotteeseen (17.4.2025). Sen julkaisuajankohtana tuomio ei ollut lainvoimainen.
Mitä mieltä? Kommentoi!