Lyhyet

Työntekijä loukkaantui koneturvallisuuden puutteiden vuoksi

| Teksti: Helinä Kujala

Betonialan yrityksen työntekijä loukkasi sormensa kuumentaessaan raudoitusjatkoksia teräksen kuumennuslaitteella. Työtapaturma sattui Lahdessa loppuvuodesta 2018.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus on tuominnut yhtiön 5 000 euron yhteisösakkoon ja sen työnjohtajan, tuotantoinsinöörin sekä tehdaspäällikön 10 päiväsakon rangaistuksiin työturvallisuusrikoksesta.

Työntekijä oli ollut asettamassa kuumennettavaa harjateräskappaletta kuumentimen esipuristimien väliin, kun hänen sormensa oli puristunut puristinleukojen väliin.

Laitteen puristinta ja sähkövastusta suojaava suojakotelo oli ollut auki. Rajakatkaisimen olisi pitänyt katkaista koneesta virta silloin, kun suojakotelo ei ole paikallaan, mutta katkaisin oli ollut epäkunnossa. Laitetta oli käytetty yrityksessä jo vuosia niin, että suojakotelo on auki.

Käräjäoikeus totesi, ettei laite ollut säännösten mukainen eikä työtapojen turvallisuutta ollut riittävästi tarkkailtu. Lisäksi yrityksessä oli laiminlyöty vaaratekijöiden selvittämistä ja tunnistamista.

Työsuojelun lakimies Jasmine Peltorinne Etelä-Suomen aluehallintovirastosta muistuttaa, että työpaikalla käytössä olevien koneiden ja laitteiden on oltava turvallisuustasoltaan vähintään työturvallisuuslain ja käyttöasetuksen mukaisia riippumatta siitä, minkä ikäisestä työvälineestä on kysymys.

 

Lähde: Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tiedote 23.9.2021

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje