Työturvallisuus

Sairaus­poissaolot voivat jo vaikeuttaa yhteiskunnan toimintaa – tartuntojen ehkäisytoimia on tiukennettava

Omikron on lisännyt rajusti koronatartuntamääriä. Se asettaa työpaikkojen varautumissuunnitelmat koville. Työpaikkojen koronariskien arviointi on jälleen päivitettävä ja tartuntojen ehkäisytoimia on tiukennettava, tiedottaa Työterveyslaitos.

| Teksti: Kirsi Väisänen

Vaikeutunut tilanne työpaikoilla voi heijastua koko yhteiskuntaan.

– Lisääntyvien sairauspoissaolojen vuoksi tilanne työpaikoilla on nyt erilainen kuin aikaisemmin pandemian aikana. Työturvallisuuden ja työterveyden lisäksi työnantajien on huolehdittava siitä, etteivät operatiiviset tilaus-toimitusketjut katkeaisi lievien koronatapausten vuoksi lähiviikkojen aikana, sanoo Työterveyslaitoksen pääjohtaja Antti Koivula.

– Lisääntyvät sairauspoissaolot voivat vaikeuttaa koko yhteiskunnan toimintaa. Esimerkiksi sairaalan sulkeminen henkilöstöpulan johdosta tai energiantuotannon hetkellinen katkeaminen voivat aiheuttaa merkittävää haittaa, jatkaa Koivula.

Tutut keinot tartuntojen torjumiseksi pätevät edelleen. Näitä ovat rokotukset, etäisyydet, hygienia, maskit, etätyö ja fiksut työjärjestelyt.

Toimintakyvyn varmistamiseksi työpaikoilla on

  • edelleen kannustettava työntekijöitä rokotteiden ottoon
  • huolehdittava etäisyyksistä
  • käytettävä maskeja ja tarjottava niitä asiakkaille ja työntekijöille
  • lisättävä hengityksensuojaimien käyttöä  riskinarvioinnin perusteella
  • huolehdittava ja muistutettava käsi- ja yskimishygieniasta
  • otettava käyttöön etätyö ja etäkokoukset aina kun mahdollista
  • vältettävä kohtaamisia, esimerkiksi taukoja porrastaen.

Oma ilmoitus sairauspoissaoloissa kannattaa ottaa käyttöön. Kun henkilö voi olla omalla ilmoituksella sairaana 3–7 päivää ilman lääkärintodistusta, terveydenhuoltoa ei kuormiteta ja flunssaiset pysyvät sairaina kotona.

Kriittisten toimintojen huomioiminen

Yritysten ja muiden organisaatioiden operatiivisen toiminnan varmistamiseksi kannattaa kiinnittää huomiota kriittisten toimintaprosessien turvaamiseen. Suojautumistoimenpiteinä voi harkita myös FFP2-suojainten käyttöä.

Kun virusta on paljon liikkeellä, FFP2-hengityksensuojain suojaa käyttäjäänsä myös ilmavälitteisesti leviävää omikronia vastaan paremmin kuin kirurginen maski. Erityisesti rokottamattomien kannattaa harkita FFP2:n käyttöä. Hengityksensuojaimen pitää istua kasvoilla hyvin ja sitä pitää osata käyttää oikein.

Lisätietoja maskeista ja hengityksensuojaimista löytyy Työterveyslaitoksen Korona ja työ -verkkosivuilta: Tietoa kasvomaskeista, suu-nenäsuojaimista ja hengityksensuojaimista

– Voimme olettaa, että lähikuukaudet tulevat olemaan haastavia monelle työpaikalle lievien koronatartuntojen aiheuttamien sairauspoissaolojen kasvaessa. Tämän vuoksi rohkaisemme työpaikkoja laajentamaan sairauspoissaolojen Oma ilmoitus -käytäntöä ja näkemään vallitseva tilanne myös mahdollisuutena vahvistaa työyhteisön sisäistä luottamuspääomaa, sanoo Koivula.

Lähde: Työterveyslaitoksen mediatiedote 12.1.2022

 

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje