Helsingin yliopiston, Työterveyslaitoksen ja Tampereen yliopiston tutkimus vertaili ulkomailla ja Suomessa syntyneiden hoiva- ja hoitotyöntekijöiden sairauspoissaoloja Suomessa kolmen vuoden seurantajaksolla. Ulkomailla syntyneillä työntekijöillä oli selvästi Suomessa syntyneitä pienempi riski jäädä yli kymmeneksi päiväksi pois työstä sairauden vuoksi.
Pienin riski havaittiin EU:n ulkopuolisista maista muuttaneilla hoiva- ja hoitotyöntekijöillä, vaikka ulkomailla syntyneet alan työntekijät työskentelevät keskimääräistä useammin tehtävissä, jotka ovat jopa hoiva- ja hoitotyön mittapuulla poikkeuksellisen kuormittavia.
Yllättäville tuloksille löytyy ymmärrettäviä selityksiä.
Suomeen muuttaneet työntekijät ovat keskimäärin Suomessa syntyneitä terveempiä – todennäköisesti myös hoiva- ja hoitotyöntekijät ovat.
Mahdollisesti terveysongelmista kärsivät jäävät muita helpommin kokonaan vaille työtä. Lisäksi on todennäköistä, että työssä sinnitellään sairaana, kun kannetaan huolta työsuhteen ja mahdollisesti myös työluvan jatkosta.
Mitä mieltä? Kommentoi!