Lyhyet

Yritykselle yhteisösakko tapaturmiin johtaneista turvallisuuspuutteista

| Teksti: Helinä Kujala

Satakunnan käräjäoikeus on tuominnut nikkeliä sekä siihen liittyviä sivutuotteita valmistavan ja myyvän yhtiön sakkoihin työturvallisuusrikoksesta. Yhteisösakon suuruus on 50 000 euroa, mutta tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Tapauksessa on kyse kahdesta vuonna 2020 sattuneesta työtapaturmasta. Ensimmäisessä prosessinhoitaja loukkaantui pudottuaan kahden metrin matkan, kun kiinteä ritilätaso petti hänen astuessaan sen päällä olleelle porrastasolle.

Käräjäoikeuden mukaan ritilätasojen kuntoa ei ollut valvottu työpaikalla riittävän järjestelmällisesti eikä niiden aiheuttamaa riskiä ollut tarpeeksi huomioitu vaarojen arvioinnissa. Työsuojeluviranomaisen tarkastuksen mukaan huonokuntoiset ritilätasot aiheuttivat työpaikalla merkittävän ja paikoin jopa sietämättömän tapaturmanvaaran.

Toinen tapaturma yhteisellä työmaalla

Toinen työtapaturma sattui yhteisellä rakennustyömaalla, jossa yhtiö toimi päätoteuttajana. Aliurakoitsija oli tilannut nostotyön päätoteuttajalta. Kesätyöntekijän ajaessa siltanosturia nosturi törmäsi teräksiseen ohjauskehikkoon. Nosturin hytti putosi törmäyksessä noin kolme metriä, ja työntekijä loukkaantui lievästi.

Käräjäoikeus katsoi, että kaikki työmaalla samanaikaisesti tehtävät työt eivät olleet päätoteuttajan tiedossa ja hallinnassa. Aliurakoitsijat eivät olleet tunnistaneet töihinsä liittyviä riskejä eivätkä tehneet riittäviä turvallisuussuunnitelmia.

Työsuojeluviranomaisen tarkastuksen mukaan tapaturmaan johtivat puutteet rakennustyömaan yleisjohdossa, osapuolten välisessä yhteistoiminnassa sekä tiedonkulussa. Nosturin ja ohjauskehikon törmäysvaaraa ei ollut tunnistettu riittävällä tavalla riskiksi, joka vaatisi etukäteen töiden yhteensovittamiseen liittyvää turvallisuussuunnittelua.

Työsuojeluviranomainen oli ennen tapaturmaa tehnyt tarkastuksen yhtiöön ja todennut yhtiön laiminlyöneen pääasiallista määräysvaltaa käyttävän työnantajan tiedottamisvelvollisuuden.

 

Lähde: Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tiedote 21.10.2022

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje