Lyhyet

Geologian tutkimuskeskukselle yhteisösakko työturvallisuusrikoksesta

| Teksti: Helinä Kujala

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on tuominnut Geologian tutkimuskeskukselle 30 000 euron yhteisösakon ja tutkimuskeskuksen koetehtaan päällikölle 25 päiväsakkoa työturvallisuusrikoksesta.

Tuomio koskee tutkimuskeskuksen Outokummun toimipisteen koetehtaassa vuonna 2024 sattunutta työtapaturmaa.  Työntekijä oli kaatanut -200-asteista nestemäistä typpeä astiasta kannuun, joka oli räjähtänyt. Typpeä oli roiskunut muovimaton päälle lattialle ja aine oli rikkonut maton, mutta työntekijä oli säästynyt roiskeilta.

Räjähdyksestä oli kuulunut kova pamahdus, joka oli aiheuttanut työntekijälle tilapäistä tinnitusta. Hänelle ei jäänyt tapaturmasta pysyviä vammoja.

Kemialliset riskit pitää arvioida perusteellisesti

Tapaturman tutkinnassa ilmeni, ettei koetehtaassa ollut nestemäisen typen käsittelyyn kirjallisia käyttö- ja turvallisuusohjeita, vaikka siitä voi koitua työntekijöille monenlaisia vaaroja. Työpaikalla ei myöskään ollut tehty käytettävistä kemikaaleista lain vaatimaa kirjallista riskien arviointia.

Työpaikalla oli koetehtaan päällikön mukaan ollut käytössä käyttöturvallisuustiedotteet ja työntekijöitä oli koulutettu kemikaalien käytöstä. Projektien alkaessa työntekijöiden kanssa oli projektikohtaisesti käyty läpi, mitä suojaimia kyseisille kemikaaleille tarvitaan.

Käräjäoikeus totesi, etteivät nämä toimenpiteet korvaa järjestelmällisesti tehtyä ja kirjallisesti laadittua kemiallisten riskien arviointia.

Tiedot perustuvat työsuojeluhallinnon tiedotteeseen (23.10.2026). Sen julkaisuajankohtana tuomio ei ollut lainvoimainen.

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje
Työ Terveys Turvallisuus -lehti TTT
Yksityisyyden yleiskatsaus

Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.