Lyhyet

Elintarvikeyritykselle sakkoja sormitapaturmasta

| Teksti: Helinä Kujala

Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut elintarvikealan yrityksen yhteisösakkoon työturvallisuusrikoksesta, joka liittyy Kangasalla kesällä 2019 sattuneeseen työtapaturmaan. Yhteisösakko on suuruudeltaan 15 000 euroa. Lisäksi yhtiön kahdelle työnjohtajalle tuomittiin 30 päiväsakkoa työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Tapaturma sattui, kun työntekijä oli ollut purkamassa linjastolle pahvilaatikoista syntynyttä sumaa. Yksi laatikko oli jumiutunut linjalle, joten hän otti sen alakulmasta kiinni nostaakseen sen pois hihnalta. Pakkauslinjan kahden peräkkäisen kuljettimen välissä oli metallinen, vapaasti pyörivä ylityskapula varmistamassa, että laatikot kulkeutuvat sujuvasti kuljettimelta toiselle. Työntekijän kaksi sormea kiilautui käynnissä olleen kuljettimen ja ylityskapulan väliin.

Kuljetin ja ylityskapula muodostivat nielun, jonka vaarallisuutta yrityksessä ei ollut tunnistettu. Käräjäoikeuden mukaan se olisi ollut normaalin käytön aikana helposti havaittavissa. Riski käden puristumisesta nieluun olisi ollut rakenteellisesti poistettavissa.

Työsuojeluviranomainen korostaa, että työnantajan velvollisuus selvittää ja arvioida koneiden turvallisuutta jatkuu koko koneen elinkaaren ajan. Työntekijöiden velvollisuus ilmoittaa havaitsemiaan puutteita ei vähennä tai poista työnantajan velvollisuutta selvittää vaaroja, kuten ei myöskään se, että kyseisellä koneella ei ollut aiemmin sattunut tapaturmia tai läheltä piti -tilanteita.

 

Lähde: Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tiedote 28.9.2021

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje