Lyhyet

Ilmainen varenikliinikuuri voi auttaa tupakoitsijaa vähentämään tupakointia

| Teksti: Kirsi Väisänen

Tupakoinnin lopettamiseen tarkoitettua varenikliinia kannattaisi tarjota tupakoitsijoille matalalla kynnyksellä lääkärikäynnin yhteydessä, vaikka potilas ei olisi erityisen sitoutunut lopettamiseen. Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan lääke voi tukea savuttomuutta ja tupakoinnin vähentämistä myös tällaisessa tilanteessa.

Tutkimukseen osallistui 650 tupakoivaa aikuista, joiden keski-ikä oli 51 vuotta. Heidät satunnaistettiin kolmeen ryhmään. Yksi ryhmä sai neljän viikon ajan ilmaiseksi varenikliinia, toinen nikotiinikorvaushoitoa ja kolmas pelkkää ohjeistusta. Lääkkeet lähetettiin osallistujille postitse, ja he saivat itse päättää, käyttivätkö he niitä.

Puolen vuoden kuluttua varenikliiniryhmässä 17 prosenttia osallistujista oli saavuttanut jonkinasteisen savuttomuuden. Verrokkiryhmässä vastaava osuus oli 10 prosenttia. Varenikliinia saaneet myös vähensivät tupakointiaan verrokkeja useammin, vaikka eivät lopettaneet kokonaan.

Varenikliini vaikutti tutkimuksessa myös nikotiinikorvaushoitoa tehokkaammalta, mutta ero ei ollut suuri. Tuloksia on syytä tulkita varoen, mutta ne viittaavat siihen, että helposti saatavilla oleva lääkekuuri saattaa auttaa ainakin tupakoinnin vähentämisessä.

Tupakoinnin lopettaminen onnistuu harvoin ensimmäisellä yrittämällä. Suomalaiset tupakoijat yrittävät lopettaa keskimäärin 3–4 kertaa ennen pysyvää onnistumista. Uudelleen aloittamiseen vaikuttavat usein tupakanhimo, painonhallinnan vaikeudet sekä tilanteet, joissa käytetään alkoholia tai juodaan kahvia.

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje