Lyhyet

Koeajan purku toi kenkäkaupan toimitusjohtajalle sakot työsyrjinnästä

| Teksti: Helinä Kujala

Kanta-Hämeen käräjäoikeus on tuominnut kenkäkaupan toimitusjohtajan 30 päiväsakkoon työsyrjinnästä. Kyse on työntekijän työsuhteen päättämisestä, jonka katsottiin johtuneen työntekijän terveyteen liittyvistä syistä. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Työntekijä oli työskennellyt koeajalla, ja hän oli ollut työstä poissa terveydellisistä syistä. Palattuaan töihin hän oli saanut toimitusjohtajalta ilmoituksen koeajan purkamisesta ilman tarkempaa selitystä siitä, miksi työsopimus päättyy.

Käräjäoikeus katsoi työntekijän terveydentilan vaikuttaneen päätökseen. Toimitusjohtajan mukaan näin ei ollut, vaan syynä olivat muun muassa työntekijän työsuoritukseen liittyvät puutteet. Oikeus ei pitänyt selitystä uskottavana, koska toimitusjohtaja oli kertonut koeajan purkamisen syistä eri tavoin eri vaiheissa asian käsittelyä. Myöskään todistajien näkemykset eivät tukeneet toimitusjohtajan kertomaa.

Sekä työnantaja että työntekijä voivat päättää työsuhteen koeajalla ilman irtisanomisaikaa. Työsuojelun lakimies Laura Kantola toteaa, että koeajallakaan työsopimusta ei saa purkaa syrjivillä tai muuten koeajan tarkoitukseen nähden asiattomilla perusteilla.

Koeajalla työnantaja voi arvioida työntekijän soveltuvuutta työtehtäviin ja työntekijä puolestaan sitä, vastaako työ hänen odotuksiaan. Jos työsopimus puretaan koeajalla jonkin syrjintäperusteen vuoksi eikä menettelylle ole ollut muuta painavaa ja hyväksyttävää syytä, asia voi tulla arvioitavaksi työsyrjintärikoksena.

 

Lähde: Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tiedote 5.12.2022

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje