Lyhyet

Työsuhteen päättäminen koeajalla toi sakot työsyrjinnästä

| Teksti: Helinä Kujala

Työnantaja päätti uuden työntekijän työsuhteen koeajalla. Päätökseen vaikutti se, että työntekijä oli ollut terveydellisistä syistä poissa työstä pian työsuhteen alkamisen jälkeen.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus on tuominnut työnantajan edustajan 30 päiväsakon rangaistukseen työsyrjinnästä. Käräjäoikeus katsoi, että työntekijän terveydentila oli vaikuttanut keskeisesti työsuhteen päättämiseen, vaikka työnantajan edustajien mukaan pääasiallinen syy oli henkilön soveltumattomuus työhön ja huoli tämän työn laadusta. Työnantajan edustaja oli lisäksi pohtinut, että he eivät voi ottaa taloudellista riskiä pitkien poissaolojen vuoksi.

Työntekijälle ei ollut huomautettu virheistä eikä häntä kehotettu toimimaan työssään eri tavalla. Työntekijää oli pidetty osaavana ja ammattitaitoisena aiemmassa työpaikassa, jossa työnkuva oli ollut vastaavanlainen.

Työsopimusta ei saa koeajallakaan purkaa syrjivästi tai muutenkaan koeajan tarkoitukseen nähden epäasiallisilla perusteilla. Työsyrjinnästä on kyse silloin, kun työntekijä on asetettu epäedulliseen asemaan jonkin syrjintäperusteen vuoksi eikä menettelylle ole ollut muuta painavaa, hyväksyttävää syytä.

Työsuojelulakimies Tiia Harainen toteaa, että jos koeajalla herää epäilys siitä, että työntekijä ei sovellu työhön, olisi ensin arvoitava työkykyä ja selvitettävä edellytyksiä jatkaa työsuhdetta. Muuten asiaa saatetaan arvioida lopulta työsyrjintärikoksena.

Tuomio on lainvoimainen.

 

Lähde: Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tiedote 12.7.2022

Kommentit

  1. Jälleen hyvä muistutus meille yksinyrittäjille. Älä palkkaa, pahimmassa tapauksessa saat uuden, mittavan kiinteän kulun hoidettavaksesi. Ja se toivottu työpanos jäi puuttumaan.

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje