Lyhyet

Koronarokotteiden teho hiipuu kolmen kuukauden jälkeen

| Teksti: Uutispalvelu Duodecim

Kaksi koronavirusrokotetta ottaneiden suoja tartuntaa vastaan vähitellen heikkenee, kun rokotuksista on kulunut kolmisen kuukautta. Israelilaistutkimuksen tulokset vahvistavat näyttöä rokotussuojan heikkenemisestä ja korostavat kolmansien tehosterokotusten tarvetta.

Tutkimus  perustuu 83 000 aikuisen, kaksi Pfizer-BioNTech-koronarokotetta saaneen seurantaan. Osallistujat olivat käyneet koronatestissä yli kolme viikkoa toisen rokotuksen saamisesta ja hieman alle 10 prosentilla todettiin testissä koronavirusinfektio.

Tulosten perusteella koronavirustartunnan saaneiden toisesta rokotuksesta oli kulunut selvästi pitempi aika kuin tartunnalta säästyneillä. Kun analyysissa huomioitiin monia tuloksiin mahdollisesti vaikuttavia taustamuuttujia, tartunnan todennäköisyys oli noin kaksinkertainen potilailla, joiden toisesta rokotuksesta oli ainakin kolme kuukautta. Tämä havaittiin verrattuna osallistujiin, joiden toisesta rokotuksesta oli alle kolme kuukautta. Riski myös suureni tasaisesti ajan myötä.

Havainnot vahvistavat, että koronavirusrokotteiden antama suoja vähitellen heikentyy, mikä on todettu tutkimuksissa aikaisemminkin. Tutkimuksessa ei selvitetty olivatko kaksi rokotusta saaneiden infektiot lieviä vai vakavia tai tarvitsivatko potilaat sairaalahoitoa. Tutkijat pitävät joka tapauksessa tuloksiaan osoituksena siitä, että kolmas tehosterokotus on todennäköisesti tarpeen väestön suojelemiseksi koronavirustartunnoilta.

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje