Lyhyet

Nojatikkaiden käyttö johti tapaturmaan ja sakkoihin

| Teksti: Helinä Kujala

Pohjois-Suomen käräjäoikeus on tuominnut Savon Kouru Oy:lle 15 000 euron yhteisösakon ja yhtiön toimitusjohtajalle 30 päiväsakkoa työturvallisuusrikoksesta.

Yrityksen työntekijä oli loukkaantunut työtapaturmassa, joka sattui sadevesikouruja ja kattoturvatuotteita asennettaessa syksyllä 2020. Työntekijä oli pudonnut nojatikkailta, minkä seurauksena hänen selkärankansa murtui.

Tapaturmaa selvitettäessä ilmeni, että toimitusjohtaja oli ohjeistanut työntekijöitään tekemään muun muassa sadevesirännien ja lumiesteiden purku- ja asennustyöt nojatikkailta. Pyrkimyksenä oli säästää urakkatarjousten hinnoissa, kun käytössä ei ollut asianmukaisia työalustoja, kuten nostimia ja telineitä.

Ylitarkastaja Sampo Pelkonen Itä-Suomen aluehallintovirastosta muistuttaa, että nojatikkaiden käyttö työalustana on tapaturmavaaran vuoksi kielletty. Nojatikkaita saa käyttää vain sellaiseen lyhyen hetken kestävään ja yksittäisen nousukerran vaativaan työhön, jossa säilyy koko ajan turvallinen ote tikkaista. Käytännössä kyse on lyhytaikaisesta, kertaluonteisesta työtä, jonka voi tehdä yhdellä kädellä. Sellaisia eivät ole mitkään normaalit asennustyöt.

 

Lähde: Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tiedote 7.9.2022

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje