Palvelualojen ammattiliitto PAM pitää kohtuuttomana lakia, joka mahdollistaisi alkoholin kotiinkuljetuksen. Se on huolissaan lain vaikutuksista alkoholia kuljetettavien työturvallisuuteen.
PAM on jo lain valmistelun aikana toistuvasti kritisoinut sitä, että alkoholin kotiinkuljetuksen yhteydessä alkoholin luovuttamistilanne aiheuttaa työntekijälle merkittävän työturvallisuusriskin.
Alkoholin luovuttaminen kotiovella on hyvin erilaista kuin myynti kaupan tai ravintolan tiloissa. Paikalla ei ole työtovereita tai vartijoita. Erityisen haastava tilanne on toimeksiantosuhteisilla läheteillä, jotka ovat vailla työnantajan tarjoamaa tukea ja työterveyshuoltoa.
—Tämän lain myötä alkoholin luovuttaminen siirtyy valvontakameroiden, vartijoiden ja turvallisen työympäristön suojista yksinäisten, heikossa työmarkkina-asemassa ja vailla lakisääteistä työsuojelua olevien lähettien keikkatyöksi, toteaa PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen.
Lakiesityksessä työturvallisuusongelmaa ei PAMin mielestä ole haluttu ratkaista. PAM on vaatinut, että alkoholia kuljettavien henkilöiden tulisi aina olla työsuhteessa. Näin heillä olisi työnantajan ja työterveyshuollon koulutus ja tuki mukanaan. Jos näin ei tehdä, laki lisää työturvallisuusriskejä kestämättömällä tavalla.
Työturvallisuusriskien lisäksi PAM kantaa huolta myös lain vaikutuksista Alkon asemaan ja alkoholihaittojen lisääntymiseen.


Mitä mieltä? Kommentoi!