Kun helsinkiläisnuori on kiireellisesti sijoitettava pois kotoaan, vastaanottolaitoksessa hänen psyykkistä hyvinvointiaan arvioi ja tukee kaupungin lastensuojelupsykologi. Yksi tätä työtä tekevistä on Tuomas Hakamäki, 38.

Sitä, että Hakamäki rullaa paikalle pyörätuolilla, asiakkaat tuskin edes noteeraavat. Kriisin keskellä fokus on nuoren ja hänen perheensä tilanteessa.

– Hyvin harvoin minulta kysytään, miksi liikun näin. Kun ollaan kiireessä ja hädän keskellä, sellaiselle ei edes jää tilaa. Sitä paitsi suomalaiset nuoret ovat sen verran cooleja, etteivät he edes kehtaisi kysyä, vaikka asiaa miettisivätkin, Hakamäki sanoo.

Tämänkaltaisissa kriisitilanteissa nuoren arvioidaan olevan vaarassa, joko hänen itsensä tai ympäristön aiheuttamien vaarojen vuoksi. Psykologin tehtävänä on antaa asiakkaille akuuttia apua, on se sitten kuuntelemista, lyhyt terapiasessio tai esimerkiksi masennuksen ja ahdistuksen pikaista hoitoa.

Oireilu alkoi teini-iässä

MS-tauti on neurologinen autoimmuunisairaus, jonka oireet johtuvat aivojen, selkäytimen ja näköhermon tulehdusmuutoksista. Se aiheuttaa tyypillisesti näköhäiriöitä, uupumusta, lihasten heikkoutta ja jäykkyyttä sekä tasapainovaikeuksia. Oireet kuitenkin vaihtelevat yksilöittäin.

Hakamäki sai oman diagnoosinsa 19-vuotiaana. Sitä ennen epämääräisiä oireita oli epäilty migreeniksi.

– Minulla oli useita näköhermon tulehduksia ja pääkipuja. Ajattelin, että pitäisi varmaan saada rillit, koska näkö on heikentynyt. Kun lähdin hankkimaan silmälaseja, minut ohjattiinkin lisätutkimuksiin, joiden jälkeen tuli tieto sairaudesta.

Hakamäki sanoo diagnoosin olleen odottamaton yllätys ja shokki. Silti hän on hyvillään siitä, että tuohon aikaan ei ollut Googlea, jonka kautta oireilun syy olisi paljastunut hänelle todennäköisesti jo varhain teini-iässä.

“Tästä ei sitten puhuta”

Samoihin aikoihin, kun diagnoosi selvisi, Hakamäki aloitti psykologian opinnot Tampereen yliopistossa. Hän kertoo nauttineensa opiskeluajoista mutta pitäneensä sairautensa visusti omana tietonaan. Vain muutama kaveri tiesi siitä, mutta heidänkään kanssa Hakamäki ei halunnut keskustella aiheesta.

– Eihän se mennyt ihan kuin Strömsössä. Elin kaksoiselämää, mikä oli varmaan minun tapani käsitellä asiaa silloin parhaan tietoni mukaan. Se oli raskasta, ja nyt psykologina on helppo katsoa taaksepäin ja todeta: ei näin.

Alkuvuosina taudin salaaminen onnistuikin, sillä vaikka oireet heikensivät jaksamista ja toimintakykyä, ne eivät juuri näkyneet ulospäin. Sitten sairaus alkoi edetä pitkälti oppikirjan mukaisesti.

– Ensin jää pois juokseminen, sitten nopeasti käveleminen ja sen jälkeen pitkään käveleminen. Kun elämä alkoi muuttua, ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin mukautua ja kääntää kelkka avoimuuden suhteen. Tuolloin itsellänikin oli jo paremmat kyvyt käsitellä asiaa.

Jo opiskeluvuosinaan Hakamäki oli kartuttanut työkokemusta muun muassa lastensuojelussa ja mielenterveyskuntoutujien ohjaajana. Nykyisessä työpaikassaan Helsingin kaupungin lastensuojelussa hän on työskennellyt reilut kymmenen vuotta.

Työnantaja saa kiitosta

Kuusi vuotta sitten Hakamäki ryhtyi tekemään kolmipäiväistä viikkoa aiemman täyden työviikon sijaan. Näin hänelle jää aikaa lepoon sekä uimiseen, kuntosaliharjoitteluun ja muihin harrastuksiin, jotka puolestaan auttavat pitämään yllä työ- ja toimintakykyä.

Järjestely tuli mahdolliseksi, kun työnantaja palkkasi samaan tehtävään toisen henkilön, joka työskentelee kahtena päivänä viikossa.

– Olen siitä erittäin tyytyväinen ja kiitollinen. Kun työnantaja panostaa siihen, että minä pystyn tekemään työni, vastalahjaksi minä haluan antaa parhaan mahdollisen työpanokseni.

Pyörätuolia Hakamäki ryhtyi käyttämään, kun liikkumisen vaikeus alkoi liiaksi rajoittaa hänen elämäänsä. Apuväline mahdollistaa työssä käymisen ja vapaa-ajan aktiviteetit, kun ei tarvitse miettiä esimerkiksi istumapaikan löytämistä liikennevälineissä.

Hakamäki asuu Helsingin Kalliossa ja kulkee töihin metrolla. Matkantekoa hän pitää melko vaivattomana.

– Hissit asemilla toimivat hyvin. Joskus metron sisäänmenon kynnyksen ylittäminen voi tuottaa vaikeuksia, mutta aina joku antaa selästä jeesiä. Ihmiset ovat aika auttamishaluisia.

Myös työpaikalla liikkuminen vastaanottolaitoksen osastojen ja oman työhuoneen välillä sujuu ongelmitta. Yhtä toimistosiiven vessoista on muutettu niin, että sinne pääsee myös pyörätuolilla, ja seiniin on asennettu tukikahvoja.

– Toistaiseksi pienet muutostyöt ovat hoituneet niin, että olen vain huikannut asiasta talonmiehelle. Tapaan asiakkaita joko osastolla tai työhuoneessani. Tapaamisiin mahtuu kokonainen perhe, joten huoneessa on hyvin tilaa apuvälineillekin.

Työpäivät täyttä tykitystä

Tuomas Hakamäki on tyytyväinen nykyiseen terveydentilaansa, joka hänen mukaansa on ollut jo muutaman vuoden nousujohteinen. Hänen MS-tautiaan hoidetaan lihaskuntotreenillä, fysioterapialla ja tarpeen vaatiessa lääkkeillä, eikä hänen ole tarvinnut pitkään aikaan olla itse perussairauden vuoksi sairauslomalla.

Kuutisen vuotta sitten tilanne oli toinen. Erään voimakkaan lääkehoidon seurauksena Hakamäen vastustuskyky romahti ja kunto heikkeni radikaalisti.

– Olin tämän tästä ambulanssin kyydissä milloin minkäkin infektion seurauksena, ja sairauslomia kertyi. Työnantajalle kiitos siitä, ettei se katkaissut peliä siihen, vaan oli sitä mieltä, että katsotaan vielä tämä kortti.

Työ kiireellisesti sijoitettujen nuorten parissa on henkisesti vaativaa, ja suunnitelmat saattavat vaihtua päivän mittaan lennosta ja useaan kertaan. Hakamäelle se sopii.

– Päivät ovat täyttä tykitystä, mutta en viihtyisi hidastempoisessa työssä. Tapaamisia on keskimäärin kolme päivässä, eikä yksikään päivä ole samanlainen. Jotkin työssä vastaan tulevat tilanteet ovat myös todella graaveja, julmia ja surullisia. Oma koulutus on antanut työkalut prosessoida asioita ja tulla niiden kanssa tulee toimeen.

Rullaavaa psykologia kiukuttaa

Viime vuosina Tuomas Hakamäki on aktivoitunut ajamaan esteettömyyden ja yhdenvertaisuuden asiaa. Hän on ollut muun muassa Neuroliiton MS-päivän kampanjakasvo ja toimii yhä muun muassa liiton yhteyshenkilönä VR:n suuntaan. Twitteristä hänet löytää nimimerkillä Rullaava psykologi, jota Hakamäki nimittää alter egokseen.

– Rullaava psykologi on usein hieman kiukkuinen ja tviittaa sellaisista esteettömyyttä ja yhdenvertaisuutta koskevista asioista, jotka ovat pielessä. Mutta äksyydestä huolimatta häntä saa mielellään lähestyä. Olen käynyt Twitterissä monia hyviä keskusteluja.

Hakamäki sanoo kuulleensa monia esimerkkejä syrjinnästä, mutta hän itse ei ole kohdannut eriarvoista kohtelua esimerkiksi työelämässä. Myös kaupungilla liikkuessaan hän on välttynyt ikävyyksiltä.

– Maailmaan kyllä mahtuu idiootteja ja huutelijoita, mutta itselläni ne ovat olleet mitättömän pienessä osassa. Näin ei kaikilla kuitenkaan ole.

Vertaistukea, heviä ja koiralenkkejä

Korona-aika on vaikuttanut Hakamäen työhön niin, että tapaamisissa pidetään turvavälejä ja käytetään maskia. Työ edellyttää läsnäoloa, joten verkkotapaamisia asiakkaiden kanssa pidetään vain harvoin.

Sen sijaan vapaa-ajan menoihin pandemialla on ollut suurempi vaikutus. Hakamäki kuuluu MS-tautia sairastavien ryhmään, jolla on tapana tavata ja keskustella kasvokkain. Nämä tapaamiset on toistaiseksi siirtyneet verkkoon.

– On tärkeää, että on porukka, jossa voi jakaa kokemuksia ja fiiliksiä ja jossa ihmiset ymmärtävät heti, mistä toinen puhuu. Ihminen, jolla ei ole MS-ominaisuutta, ei voi sitä samalla tavalla ymmärtää, hän sanoo.

Voimavaroja ja vastapainoa työlle antaa lisäksi hevimusiikki, jonka suurkuluttajaksi Hakamäki tunnustautuu. Tärkeässä roolissa on myös perhe, johon kuuluvat vaimo sekä Espanjasta tullut rescue-koira. Sen lenkityksestä myös Hakamäki huolehtii kelien salliessa.

– Koiran kanssa liikkuminen on minulle tosi tärkeää. Olemme varmaan jonkinlainen kalliolainen ilmestys, kun tuolla katukuvassa painelemme. Mutta niinä vuodenaikoina, kun maassa ei ole mitään ylimääräistä, se onnistuu hyvin ja tuntuu mahtavalta.

Lisätietoa: te-palvelut.fi ja tietyoelamaan.fi

Juttu on ilmestynyt alun perin TTT-lehdessä 5/2021.