Lyhyet

Työntekijä putosi neljän metrin korkeudesta – sakkoja työmaan johdolle

| Teksti: Helinä Kujala

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut yhteisen rakennustyömaan johtohenkilöille päiväsakkoja työturvallisuusrikoksesta, joka koskee Vantaalla vuonna 2022 sattunutta työtapaturmaa. Tapaturmassa työntekijä loukkaantui pudottuaan noin neljän metrin korkeudesta.

Työmaan päätoteuttajan vastaavalle työnjohtajalle ja runkotöiden työnjohtajalle sekä alihankkijayrityksen toimitusjohtajalle tuomittiin kullekin kymmenen päiväsakkoa. Rakennuttajan turvallisuuskoordinaattoria koskeva syyte hylättiin.

Tapaturma sattui, kun työntekijä oli tekemässä kerrostalon kattotasanteelle rakennetun ilmastointikonehuoneen katon levytystyötä. Hän putosi konehuoneen katolta rakennuksen sisätilaan.

Työssä olisi pitänyt käyttää ensisijaisesti rakenteellisia suojauksia tai vähintään turvavaljaita. Katolla ei kuitenkaan ollut rakenteellista putoamissuojausta eikä turvavaljaille asianmukaisia kiinnityspisteitä.

Käräjäoikeus arvioi, että päätoteuttajan vastaava työnjohtaja ja työnjohtaja olivat tietoisia suojauksen puutteesta ja putoamisvaarasta jo ennen työn aloittamista, mutta eivät olleet tehneet riittävästi vaaran poistamiseksi. Alihankkijayrityksen toimitusjohtajan katsottiin puolestaan laiminlyöneen työntekijänsä turvallisuuden valvonnan ja riittävän vaarojen arvioinnin.

Tiedot perustuvat työsuojeluhallinnon tiedotteeseen (20.5.2026).

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje
Työ Terveys Turvallisuus -lehti TTT
Yksityisyyden yleiskatsaus

Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.