”Kylläpä uskalsit ottaa ison viipaleen palaveripullaa! Minä en voi ottaa, koska on pakko päästä kesäksi rantakuntoon.”

Kommentti on kuvitteellinen, mutta yleisyydessään niin tavanomainen, että sen voisi kuulla lähes millä tahansa työpaikalla. Syömisen psykologiaan ja syömishäiriöihin erikoistunut psykologi ja psykoterapeutti Katarina Meskanen on järkyttynyt siitä, miten paljon sosiaalisissa ruokailutilanteissa kommentoidaan toisten ihmisten ruokavalintoja.

– Tällainen puhe saattaa vaikuttaa harmittomalta, mutta se voi osua tosi pahasti työkaveriin, jolla on ongelmia ruoka- tai kehosuhteessa. Samalla kommentointi normalisoi haitallista puhetta sallituista ja kielletyistä ruoista sekä dieettien tarpeellisuudesta, Meskanen sanoo.

Meskasen mukaan on aina viisainta ja turvallisinta, ettei toisten ihmisten syömisiä kommentoida mitenkään, sillä koskaan ei voi tietää, mitä kaikkea taustalla on. Voi olla suuren ponnistuksen takana, että ihminen ylipäätään rohkenee syödä sosiaalisessa tilanteessa yhdessä muiden kanssa.

– Siksi kenenkään ruokatottumuksia ei ole tarpeellista kommentoida, vaan jokaisella on oikeus ruokarauhaan, Meskanen painottaa.

Ruoka- ja kehosuhteeseen sekä syömiseen liittyvät ongelmat ovat yleisiä ja tavallisia. Meskasen mukaan diagnosoitu syömishäiriö on muutamalla prosentilla työikäisistä suomalaisista, mutta jopa kymmenillä prosenteilla työikäisistä on jollakin tapaa ongelmallinen keho- tai ruokasuhde tai joitakin syömishäiriön oireita.

– Syömishäiriöt ovat Suomessa valtavan alitunnistettuja, Meskanen sanoo.

Ylipainon taustalta löytyy hyvin usein syömishäiriö

Syömishäiriössä suhde ruokaan ja syömiseen sekä usein myös omaan kehoon ja painoon on häiriintynyt tavalla, joka alkaa haitata fyysistä ja psyykkistä terveyttä, arkista toimintakykyä ja sosiaalisia suhteita. Mitä useammalla osa-alueella haittoja esiintyy, sitä todennäköisemmin kyseessä on vakava syömishäiriö.

Toisin kuin usein virheellisesti ajatellaan, syömishäiriöt eivät ole vain langanlaihojen nuorten tyttöjen sairauksia. Syömishäiriöt ovat oirekuvaltaan hyvin moninaisia ja niihin voi sairastua kuka tahansa ikään, sukupuoleen, kehon kokoon tai koulutustaustaan katsomatta.

– On aika ongelmallinen stereotypia, että syömishäiriöt ovat vain nuorten naisten sairauksia, koska silloin jää herkästi huomioimatta keski-ikäinen mies tai iäkkäämpi nainen, joilla voi yhtä lailla olla syömishäiriö, Meskanen huomauttaa.

Tunnetuimmat syömishäiriöt ovat laihuushäiriö anoreksia, ahmimishäiriö bulimia, ahmintahäiriö BED sekä syömisen välttämis- ja rajoittamishäiriö ARFID. Lisäksi esiintyy määrittämättömiä ja epätyypillisiä syömishäiriöitä, jotka voivat olla oirekuvaltaan vaihtelevia. On tärkeä muistaa, että syömishäiriöoireilua ei voi päätellä ihmisen ulkoisen olemuksen tai painon perusteella.

– Syömishäiriö voi johtaa merkittävään painonlaskuun, mutta myös ylipainon ja lihavuuden taustalta löytyy hyvin usein syömishäiriö tai häiriintynyt ruokasuhde. Lisäksi esiintyy paljon syömishäiriöitä, jotka eivät millään tavalla vaikuta painoon.

Varhainen tuki parantaa ennustetta

Mitä nopeammin syömishäiriöön saa apua ja hoitoa, sitä parempi on toipumisen ennuste. Meskasen mukaan työterveyshuollolla on hyvät mahdollisuudet tarjota tukea ja hoitoa syömiseen liittyvissä haasteissa. Iso osa syömishäiriöoireilusta jää kuitenkin edelleen terveydenhuollossa tunnistamatta. Ihminen itse ei välttämättä halua ottaa asiaa puheeksi, sillä syömisen ja ruokasuhteen ongelmiin liittyy paljon häpeän tunteita. Erityisesti ylipainon ja lihavuuden taustalla oleva syömishäiriö jää herkästi havaitsematta.

– Ylipainoiselle ihmiselle voidaan antaa ohjeeksi liikkua enemmän, eikä tunnisteta, että hänellä onkin syömishäiriöoireisiin liittyvää pakonomaista liikuntaa useita kertoja viikossa, Meskanen havainnollistaa.

Miten sitten tarttua asiaan vastaanotolla, jos ylipaino esimerkiksi selvästi haittaa työssä jaksamista? Ainakaan painosta puhuminen ei ole siihen hyvä lähtökohta. Meskasen mukaan ylipainoinen ihminen useimmiten itsekin tietää, että hänellä on haastetta painon kanssa.

– Asian esille nostaminen johtaa helposti siihen, että ihminen ei ole häpeän vuoksi avoin yhteistyölle. Siksi ihmiset ovat usein todella helpottuneita, että painoa ei oteta puheeksi työterveysvastaanotolla. Sen sijaan keskustelun voi avata esimerkiksi kysymällä, sopiiko puhua hetki syömiseen liittyvistä asioista.

Meskanen toivoo, että terveydenhuollon ammattilainen uskaltaisi jäädä odottamaan hetkeä, jolloin ihminen itse on valmis ottamaan painoasian käsiteltäväksi. Muutokselle on otollisin hetki, kun ihmisen oma valmius ottaa ohjausta vastaan on herännyt.

– Silloin kutsumme ihmistä yhteistyöhön sen sijaan, että suoraan antaisimme ohjeita, miten hänen pitäisi toimia.

Kohti sallivaa ruokasuhdetta

Meskasen mukaan sekä syömisestä että ruoka- ja kehosuhteesta olisi tärkeää puhua työtyöterveysvastaanotolla samaan tapaan säännöllisesti kuin nyt käydään keskustelua vaikkapa stressistä, unesta ja työergonomiasta.

– Tästä pitäisi tulla samanlainen rutiiniasia vastaanotolla. Huolen herätessä oireilua voidaan lisäksi kartoittaa tarkemmin esimerkiksi SCOFF-seulan, syömistapakyselyn tai avoimien kysymysten avulla.

Työterveyshuollossa on lähtökohtaisesti hyvät resurssit syömishäiriöiden hoitamiseen, siellä käytettävissä on usein moniammatillinen tiimi, jossa voi työterveyslääkärin ja -hoitajan lisäksi olla myös psykologi, ravitsemusterapeutti ja fysioterapeutti. Siksi hoito kannattaa aloittaa heti sen sijaan, että sairastuneelle kirjoitettaisiin vain lähete eteenpäin.

– Työterveyshuollossa pystytään tekemään asian eteen tosi paljon, ja erikoissairaanhoidon rajallisten resurssien vuoksi syömishäiriöiden hoidon tarpeesta aika paljon lankeaakin työterveyteen, Meskanen mainitsee.

Vaikka syömishäiriössä on kyse monitahoisemmasta kokonaisuudesta kuin vain syömisen haasteista, hoidon ensivaiheen tavoitteena on syömisen ja ruokasuhteen normalisointi. Täsmäsyöminen on sairastuneelle hyvä tukipilari, joka ohjaa säännölliseen, sallivaan, energialtaan riittävään ja monipuoliseen syömiseen.

– Kaikille syömishäiriöille on lisäksi jollain tapaa yhteistä kuri ja kontrolli, joista on tärkeää opetella asteittain luopumaan. Käytännössä se tarkoittaa, että kaikenlainen turha rajoittaminen ja jyrkät säännöt pitää jättää syömisestä pois. Esimerkiksi samaan aikaan ei voi laihduttaa rajusti, kun yrittää toipua syömishäiriöstä.

Kysy toiveita tuesta

Työyhteisössäkin voidaan tukea monella tapaa syömishäiriöstä toipuvaa. Meskanen kannustaa kysymään sairastuneelta itseltään, millaista tukea hän kaipaa. Esimerkiksi kynnys syödä sosiaalisessa tilanteessa voi olla toipumisvaiheessa korkea.

– Tuki voi olla vaikkapa sitä, että yhteisessä ruokailutilanteessa juttelee mahdollisimman paljon muista kivoista asioista, jotta huomio siirtyy pois syömisestä ja ruoasta. Joskus sairastuneen toive voi olla, että hänen tilannettaan ei mitenkään erityisesti huomioida. Silloin suurinta mahdollista tukea työyhteisöltä on, että ollaan ihan niin kuin tavallisesti.