Lyhyet

Tavalliset aktiivisuusrannekkeet sopivat terveysriskien seuraamiseen

| Teksti: Uutispalvelu Duodecim

Tutkimuksissa käytetään usein tutkimuskäyttöön kehitettyjä aktiivisuusrannekkeita, mutta myös potilaiden omia rannekkeita voidaan hyödyntää terveysriskien arvioinnissa. Tuoreessa yhdysvaltalaistutkimuksessa potilaiden omien aktiivisuusrannekkeiden tietoja kerättiin neljän vuoden ajan, ja ne auttoivat tunnistamaan muun muassa uniapnean, diabeteksen ja masennuksen vaarassa olevia.

Tutkimukseen osallistui 6 000 keskimäärin 57-vuotiasta miestä ja naista, jotka jakoivat aktiivisuusrannekkeidensa tiedot tutkijoille. Osallistujat kävelivät keskimäärin 7 700 askelta päivässä nelivuotisen seurannan ajan.

Analyysin perusteella riski sairastua uniapneaan, ruokatorven refluksitautiin tai vakavaan masennukseen oli seurannan aikana pienempi osallistujilla, jotka ottivat vähintään 8 200 askelta päivässä. He myös lihoivat muita epätodennäköisemmin, ja yhteys oli sitä voimakkaampi mitä enemmän askelia otti.

Myös diabetes ja korkea verenpaine kehittyivät epätodennäköisemmin osallistujille, jotka liikkuivat keskimääräistä enemmän, mutta hyödyt sai jo 8 000–9 000 päivittäisellä askeleella eikä lisäliikunta vahvistanut yhteyttä.

Tutkijat haluaisivat varmistaa havaintonsa suuremmissa lisätutkimuksissa, mutta ne viittaavat potilaiden omien aktiivisuusrannekkeiden sopivan terveysriskien arviointiin. Niiden hyödyntäminen mahdollistaa myös tietojen keräämisen useiden vuosien ajalta, mikä antaa kattavan kuvan potilaan fyysisestä aktiivisuudesta ja sen muutoksista.

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje