Lyhyet

Työntekijälle sattui kaksi tapaturmaa, yritykselle tuomio ensimmäisestä

| Teksti: Helinä Kujala

Kiinteistöpalvelun työntekijä joutui kahdesti työtapaturmaan. Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi työantajan, EPV Kiinteistöpalvelu Oy:n, 3 000 euron yhteisösakkoon työturvallisuusrikoksesta. Ensimmäisen tapaturman aikainen toimitusjohtaja sai työturvallisuusrikoksesta 15 päiväsakkoa. Lisäksi yhtiö tuomittiin menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 500 euroa.

Ensimmäinen tapaus sattui syksyllä 2016, kun työntekijä oli puhdistamassa omakotitalon rännejä nojatikkailla työskennellen. Loukkaantumiseen johtanut tapaturma sattui tikkaiden luistaessa alta.

Noin vuotta myöhemmin työntekijä loukkaantui pudottuaan kattotasanteelta noin kolmen metrin matkan alemmalle tasanteelle. Hän oli ollut puhdistamassa sadevesijärjestelmää tasakattoisen liikekiinteistön katolla. Kun työ oli valmis, hänen oli tarkoitus ottaa siitä valokuva, minkä vuoksi hän oli ottanut muutaman askelen taaksepäin ja pudonnut. Työntekijällä ei ollut putoamissuojausta.

Käräjäoikeuden tuomio liittyi ensimmäiseen tapaturmaan. Toisen tapauksen osalta syyte hylättiin, koska siinä varsinaiseen työtehtävään ei ollut liittynyt putoamisvaaraa.

Tuomion perusteena olivat laiminlyönnit työn vaarojen selvittämisessä. Yrityksessä ei myöskään ollut arvioitu vaaroja järjestelmällisesti ja kohteittain niin, että kaikki tieto olisi välittynyt työntekijöille. Puutteita oli myös työntekijöiden opetuksessa ja ohjauksessa sekä työolojen seurannassa ja havaittuihin epäkohtiin puuttumisessa.

Käräjäoikeus totesi, että se, että työntekijä valitsee itse työvälineet kohteeseen ja että hänellä on mahdollisuus kysyä neuvoa, ei poista työnantajan valvontavastuuta. Tuomio annettiin joulukuussa 2018.

(Lähteenä Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tiedote.)

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje