Työterveyshuollon sairaanhoidon palveluita pitkäaikaisesti paljon käyttävät potilaat kärsivät erityisesti tuki- ja liikuntaelimistön sairauksista. Myös masennus ja mielenterveyden häiriöt liittyvät palveluiden jatkuvaan runsaaseen käyttöön.
Naisilla palveluiden pitkäaikainen runsas käyttö on yleisempää kuin miehillä. Viidennes suurkuluttajista jatkoi palveluiden runsasta käyttöä kolmena peräkkäisenä vuotena.
Tulokset ilmenevät tutkimuksesta, jossa käsiteltiin Pihlajalinna Työterveyden potilaskertomusaineistoa vuosilta 2014–2016. Tutkimuksessa työterveyshuollon palveluiden suurkuluttajiksi määriteltiin 10 prosenttia palveluita eniten käyttäneistä potilaista.
Terveyspalveluiden suurkuluttajuus on kansainvälisesti ja kansallisesti merkittävä ilmiö, koska pieni joukko potilaita käyttää huomattavan osan resursseista. Työikäisistä potilaista aiempaa tutkimustietoa on vähän.
Tutkimustulosten perusteella työterveyshuollossa tulisi tunnistaa tuki- ja liikuntaelinvaivoista kärsivät potilaat. Lisäksi pitäisi arvioida kuntoutuksen ja seurannan tarve, koska nämä sairaudet aiheuttavat paljon toistuvia käyntejä ja myös merkittävän osan sairauspoissaoloista ja työkyvyttömyydestä.
Tampereen yliopiston, Pihlajalinnan ja Työterveys Wellamon yhteishanke Työterveyshuollon sairaanhoidon kehittäminen varhaisen työkyvyn tuen tehostamiseksi on osa Euroopan sosiaalirahaston rahoittamaa ja STM:n koordinoimaa hanketta Työterveystoiminnan vaikuttavuus ja sen indikaattorit.
Lähde: Tampereen yliopiston tiedote 29.11.2018
Mitä mieltä? Kommentoi!