Miten voit? -työhyvinvointitesti antaa työntekijälle tutkittuun tietoon perustuvaa palautetta omasta hyvinvoinnista ja vinkkejä mielenterveyden vahvistamiseen. Se on ensimmäinen osa maksutonta Mielenterveyden tuen työkalupakkia.
Läheisen menettänyt työkaveri kaipaa työyhteisöltään tukea ja ymmärrystä. Vaikka jokainen sureva on kohdattava yksilönä, organisaation etukäteen laatima toimintamalli voi helpottaa kohtaamisia ja edistää työssä jaksamista. Sisarensa henkirikokselle menettäneen Anun suru osattiin kohdata työpaikalla onnistuneesti.
Työterveyslaitos on toteuttanut työhyvinvoinnin tueksi testin, jonka voi tehdä maksutta verkossa. Kysymyksillä kartoitetaan esimerkiksi työuupumusta, työssä tylsistymistä ja tyytyväisyyttä työhön.
Ensihoitajan työhön kuuluu paljon kantamista, siirtoja ja nostamista. Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen ensihoitajia on koulutettu hyviin työtapoihin, jotka perustuvat kuormitusmittauksiin.
Korkeammin koulutetut ovat edelleen terveempiä kuin vähemmän koulutetut. Terveyserot eivät ole kaventuneet 2000-luvulla. Vain psyykkisessä kuormittuneisuudessa ei ole merkitseviä eroja koulutusryhmien välillä.
Sairaanhoitajaopiskelijat Mirka Nahkuri ja Mira Pyykkö kokosivat opinnäytetyötään varten tietoa sairaanhoitajien työuupumusriskin ehkäisystä. Itsehoitoon keskittyvän työn taustaksi tarkasteltiin seitsemää kansainvälistä terveys- ja hoitotieteellistä tutkimusartikkelia.
Etätyö tempaa usein turhankin tiukkaan otteeseen, jollei päivässä ole vaihtelua ja hengähdystaukoja. Moni on keksinyt itselleen sopivat keinot työpäivän rytmittämiseen.
Joissain töissä maskia joutuu käyttämään pitkiä aikoja, mikä voi altistaa iho-ongelmille. Hyvä hygienia ja ihon perushoito ehkäisevät oireilua.
Kostutustipat, oikean vahvuiset silmälasit ja työn tauotus edistävät silmien terveyttä. Piilolinssejä suositellaan vain vapaa-ajalle.
Ympäristöherkkyys työpaikalla voi olla hankalasti ratkaistavissa oleva ongelma. Yksilön kokeman haitan lisäksi se on myös kansantaloudellinen haaste. Herkän henkilön kokemaa oireilua ei pidä ohittaa, onpa syy sitten missä tahansa.
Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.
Välttämättömät evästeet ovat tarpeelliset itse sivuston toiminnalle eikä niitä siksi voi kytkeä pois käytöstä.
Käytämme Google Analytics -kävijäseurantaa.