Olkapään oireiluihin on syytä puuttua ajoissa. Tuoreen tutkimuksen mukaan pitkittynyt olkapääsairaus johtaa työelämästä poistumiseen jopa jo neljän kuukauden sairauspoissaolon jälkeen.
Työterveyslaitos ja Liikkuva aikuinen -ohjelma haastavat työpaikkoja ulkona työskentelyyn. Ennen kävelykokouksia kannattaa selvittää vakuutusturva tapaturmien varalta.
Vuorotyötä tekevän jaksamista tukevat hyvät nukkumistaidot ja kyky jättää työasiat töihin. Mitä kuormittavampi työ, sitä tärkeämpää siitä on osata irrottautua.
Ihminen kokee väistämättä välillä ikäviä asioita, jotka aiheuttavat negatiivisia tuntemuksia. Terveellisiä tapoja sietää ahdistusta kannattaa aktiivisesti opetella.
Ergonomian osaamisella voidaan parantaa kokonaisia työprosesseja ja tuotantolinjoja, ei ainoastaan yksilön työpistettä tai työtapoja. Suomessa Eurooppa-ergonomin sertifikaatti ei ole saanut suosiota. Meillä ergonomiaa voi pääaineenaan opiskella vain Itä-Suomen yliopistossa.
Suomalainen työelämä sai uusia eväitä mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyyn. Hallituksen Työelämän mielenterveysohjelma julkaisi yhdeksän maksutonta digityökalua organisaatioiden käyttöön.
Monen työ on nykyisin paikallaanoloa ja istumista. Keho kaipaa kuitenkin liikettä. Siksi tauoilla on syytä antaa kropalle – ja samalla mielelle – töitä. Miltä kuulostaisi jongleeraus sukkapalloilla?
Lievästi koholla olevaa verenpainetta hoidetaan elintapamuutoksilla. Selvästi kohonnut verenpaine ja muiden riskitekijöiden esiintyminen yhtäaikaisesti vaativat lääkitystä.
Hyvä työympäristö tukee erilaisten tehtävien vaatimuksia, työssä palautumista, sosiaalista vuorovaikutusta ja inhimillisiä tarpeita – ja vahvistaa siten hyvinvointia. Pandemian jälkeen on hyvä miettiä, mitä uusi normaali tarkoittaa juuri meidän työpaikallamme.
Kuusi vuotta sitten Virpi Aittokoski vietti unettomia öitä välilevyn pullistuman vuoksi. Alaselkää jomotti, ja kipu helpottui vain liikkeessä ja roikkumalla. Lopulta apu tuli leikkauksesta.
Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.
Välttämättömät evästeet ovat tarpeelliset itse sivuston toiminnalle eikä niitä siksi voi kytkeä pois käytöstä.
Käytämme Google Analytics -kävijäseurantaa.