Lyhyet

Harva päihittää diabeteksen vain laihduttamalla

| Teksti: Uutispalvelu Duodecim

Laihduttaminen voi jopa parantaa tyypin 2 diabeteksen, mutta käytännössä hyvin harva potilas onnistuu tässä pelkän painonpudotuksen avulla. Tuoreen tutkimuksen perusteella heistäkin suurimmalla osalla vaikutus on väliaikainen.

Hongkongissa tehdyn tutkimuksen tulokset ovat mielenkiintoisia, sillä laihduttaminen on tehonnut tyypin 2 diabetekseen useissa laadukkaissa tutkimuksissa. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että käytännön elämässä ja pitemmässä seurannassa tulokset jäävät vaatimattomiksi.

Tutkimuksessa seurattiin 37 000:ta hiljattain tyypin 2 diabetes -diagnoosin saanutta aikuista keskimäärin kahdeksan vuoden ajan. Jos potilaan veren glukoositasot olivat terveellä tasolla kahdessa peräkkäisessä mittauksessa ainakin puolen vuoden ajan, diabeteksen arvioitiin olevan remissiossa eli ainakin toistaiseksi parantunut.

Laihduttaminen oli tehokkainta, jos potilas laihtui paljon vuoden sisällä tyypin 2 diabeteksen toteamisesta, mutta ainoastaan kuusi prosenttia saavutti remission pelkän laihduttamisen avulla, tulokset osoittivat. Heistäkin yli puolella veren glukoositasot kohosivat takaisin diabeettisiin lukemiin kolmessa vuodessa.

Kliinisissä tutkimuksissa laihduttaminen on käytännössä parantanut diabeteksen jopa 70 prosentilta potilaista, mutta sama ei selvästikään tapahdu arkielämässä. Laadukkaissa tutkimuksissa potilaat saavat yleensä ammattiapua ja tukea laihduttamiseen, ruokavaliomuutoksiin ja elämäntaparemonttiin. Tosielämässä potilaat ovat hyvin erilaisessa tilanteessa, mikä todennäköisesti selittää erot.

Tutkimus julkaistiin PLoS Medicine -lehdessä.

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje