Lyhyet

Koneen vahinkolaukaus aiheutti tapaturman

| Teksti: Helinä Kujala

Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut metallialalla toimivan Oy Mapromec Ab:n 10 000 euron yhteisösakkoon työturvallisuusrikoksesta. Syynä on työntekijän loukkaantumiseen johtanut työtapaturma.

Tapaturma aiheutui 30 vuotta vanhan tulppauskoneen vahinkolaukauksesta. Koneen puristumiskohdat olivat suojaamatta. Lisäksi tulppauslaitteen jalkapolkimessa ei ollut suojausta, joka estäisi koneen käynnistämisen vahingossa.

Työpaikan johdossa oli tiedetty vanhan ja suojaamattoman koneen puutteista, mutta kuitenkin koneen käyttö sallittiin. Työnantaja oli hankkinut työpisteelle uuden koneen, mutta sen käyttöönotto oli jäänyt tekemättä.

Tapaturma sattui Mustasaaressa vuonna 2016. Käräjäoikeudessa asian käsittely koski vain yhteisösakon asettamista, koska henkilövastuun osalta asia oli vanhentunut. Sakon lisäksi yhtiö määrättiin menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 200 euroa.

 

Lähde: Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tiedote 3.12.2020

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje