Hyvinvointialueiden henkilöstö palautuu työstään aiempaa paremmin ja arvioi työkykynsä useammin hyväksi kuin kaksi vuotta sitten. Työ koetaan myös entistä palkitsevammaksi. Samaan aikaan työntekijöiden kokemus omista vaikutusmahdollisuuksistaan heikkenee ja epävarmuus lisääntyy. Sosiaalipalvelut nousevat selkeimmäksi riskialueeksi ja nuorten työntekijöiden psyykkinen kuormitus huolestuttaa.

Työterveyslaitoksen tuore tilannekuva perustuu syksyllä 2025 kerättyihin kyselyihin, joihin vastasi yli 47 000 työntekijää kahdeksalta hyvinvointialueelta.

Kokonaiskuva on kahtalainen. Arjen perustekijät, työyhteisöjen yhteistyö ja lähiesihenkilötyö, ovat kehittyneet myönteiseen suuntaan pitkällä aikavälillä. Sen sijaan työn muutoksiin liittyvä hallinnan tunne on heikentynyt juuri aikana, jolloin muutoksia tehdään enemmän kuin koskaan.

– Huomionarvoista on, että arviot lähijohtamisesta ja yhteistyöstä pysyivät hyvinä ja jopa paranivat. Se kertoo, että vaikeissakin tilanteissa työpaikoilla on onnistuttu tekemään oikeita asioita, arvioi tutkimusprofessori Mika Kivimäki Työterveyslaitoksesta.

Stressin syy on vaihtunut

Koko 25 vuoden seurannan aikana eniten työkuormitusta raportoitiin koronavuonna 2021. Vuoden 2023 kyselyssä tilanne oli jo helpottunut ja pysyi melko samankaltaisena myös vuonna 2025.

Stressiä selittää nyt toinen tekijä. Työntekijät kokevat aiempaa useammin, että heillä on vähän sananvaltaa omaan työhönsä ja sen muutoksiin. Tämä voi yksin riittää nostamaan stressitasoja, vaikka työmäärä ei kasvaisikaan. Ilmiö näkyi erityisesti tilanteissa, joissa organisaatioissa käytiin samaan aikaan muutosneuvotteluja tai tehtiin isoja rakenteellisia uudistuksia.

Epävarmuus työtehtävien jatkuvuudesta kasvoi kahdessa vuodessa selvästi. Myös huoli siitä, että työmäärä ylittää oman sietokyvyn, on yleinen. Muutosvauhti näkyy arjessa, eikä siihen ehditä sopeutua.

Palkitsevuus kasvaa, hallinta ei

Yksi selkeimmistä myönteisistä tuloksista liittyy työn palkitsevuuteen. Oman työnsä erittäin palkitsevaksi arvioivien osuus kasvoi selvästi. Erityisesti palkkaan liittyvä palkitsevuus nousi.

Hyvinvointialueiden kanssa käytyjen keskustelujen mukaan selitys on konkreettinen. Palkkaharmonisointi on nostanut monien työntekijöiden palkkaa ja tämä heijastuu kokemuksiin.

Parantunut palkitsevuus ei kuitenkaan poista työn hallintaan liittyvää ristiriitaa. Työ voi tuntua merkitykselliseltä ja taloudellisesti aiempaa oikeudenmukaisemmalta, mutta jos oma vaikutusvalta heikkenee, hyvinvointi ei kehity kestävällä tavalla.

Innovatiivisuus jää puheiden tasolle

Vain 43 prosenttia vastaajista kokee työyhteisönsä innovatiiviseksi. Luku on matala, kun huomioidaan, että hyvinvointialueet ovat jatkuvassa muutoksessa ja tarvitsevat uusia toimintatapoja.

– Miten varmistamme, että hyvinvointialueiden työyhteisöissä käytetään aikaa uusien ideoiden kehittelyyn ja toteuttamiseen? Tässä on selkeä paikka kehittää sujuvampaa ja tehokkaampaa työtä ja samalla edistää työhyvinvointia ja työkykyä, sanoo tutkimusprofessori Jaana Laitinen Työterveyslaitoksesta.

Laitisen mukaan ratkaisu olisi työntekijöiden osallistaminen. Kun työntekijät pääsevät mukaan kehittämiseen, vaikutusmahdollisuuksien kokemus vahvistuu. Se lisää sitoutumista ja tukee palautumista. Tulokset eivät tue käsitystä, että innovatiivisuus olisi vahva osa arkea.

Sosiaalipalvelut kuormittuvat eniten

Toimialojen väliset erot ovat selviä. Sosiaalipalveluissa raportoidaan eniten psykososiaalisia kuormitustekijöitä ja alentunutta työkykyä. Terveyspalvelut sijoittuvat monilla mittareilla sosiaalipalvelujen ja pelastustoimen väliin. Pelastuspalveluissa psykososiaalista työkuormitusta koetaan vähiten ja työstä palautumisen tilanne on vertailluista toimialoista paras.

Sosiaalipalvelujen tilanne ei selity yhdellä tekijällä. Työ on vaativaa, muutokset ovat toistuvia ja epävarmuus koskee sekä työn sisältöä että resursseja. Tulosten perusteella juuri tähän kokonaisuuteen pitäisi kohdistaa seuraavat kehittämistoimet, jos työkykyä halutaan aidosti vahvistaa.

Nuoret voivat huonoimmin

Yksi selvimmistä varoitusmerkeistä koskee nuoria työntekijöitä. Nuorimmissa ikäryhmissä huono palautuminen ja psyykkinen rasittuneisuus ovat yleisempiä kuin vanhemmilla. Nuorten kokemat masennus- ja ahdistusoireet ennustavat pitkiä sairauspoissaoloja ja työkyvyttömyyttä.

Tilannetta ei voi selittää pelkällä työkuormalla. Nuoret raportoivat osin jopa vähemmän työstressiä kuin vanhemmat työntekijät. Tämä viittaa laajempaan ongelmaan, joka liittyy työelämään siirtymiseen, vuorotyöhön ja jatkuvaan epävarmuuteen.

Yleiset työhyvinvointitoimet eivät riitä, tarvitaan kohdennettua tukea työuran alkumetreille. Esimerkiksi jo ammatillisessa koulutuksessa pitäisi opettaa keinoja työstä palautumiseen ja terveellisistä elintavoista huolehtimiseen myös vuorotyössä.

Lähijohtaminen on hyvää

Tulokset eivät tue yleistä käsitystä julkisen sektorin huonosta johtamisesta. Lähiesihenkilötyö saa hyvät arviot ja on kehittynyt myönteisesti jo 2000-luvun alusta lähtien. Sen sijaan koko organisaation päätöksentekoon suhtaudutaan kriittisemmin, erityisesti suurissa rakenteissa, joissa johto on etäällä arjesta.

Kivimäen mukaan kehitys ei ole sattumaa. Organisaatiot ovat saaneet vuosien ajan säännöllistä palautetta johtamisestaan, kehittäneet lähijohtamista ja tehneet korjausliikkeitä. Samalla on tunnistettava realiteetti. Säästöpaineet ja toistuvat muutokset heikentävät kokemusta oikeudenmukaisuudesta koko organisaation tasolla, vaikka lähiesihenkilö tekisi työnsä hyvin.