Blogi

Miksi vaivautua työpaikalle, jos siellä ei tehdä työtä yhdessä?

| Kuva: Terhi Korhonen

Lasiseinän takana mies nauraa puhelimeen. Viereisessä huoneessa vietetään tiimipäivää ja puhutaan työterveydestä. Pyöreän pöydän ympärillä kaksi naista suunnittelee yhteistä työpajaa. Olen tullut töihin coworking-tilaan hakemaan paitsi vaihtelua kotitoimistolle myös tunnelmaa työyhteisöstä, jota minulla ei yrittäjänä varsinaisesti ole.

Tila muistuttaa yllättävän paljon tavallista työyhteisöä: yhteen kokoontuneita ihmisiä, joilla ei välttämättä ole päivän aikana muuta yhteistä kuin jokin palaveri. Moderneissa avotoimistoissa työpaikalla ei aina ole edes omia työpisteitä, vaan paikka pitää etsiä joka aamu sieltä, missä on tyhjää – aivan kuten täälläkin.

Parhaimmillaan pelkkä yhteen kerääntyminen on merkityksellistä, sillä ryhmässä on osa jonkinlaista yhteisöä. Arkiset työn ongelmat tuntuvat aiempaa pienemmiltä, kun on ainakin teoreettinen mahdollisuus kysyä apua vierustoverilta. Lohtua saa myös siitä, että muidenkin kasvot näyttävät kaamoksessa harmailta.

Löyhästi kiinnittyneen työyhteisön huono puoli on yhteenkuuluvuuden puute. Miksi vaivautua työpaikalle etätöiden sijaan, jos lopulta löytää itsensä nököttämästä yksin huoneennurkasta? Miksi tulla, jos kukaan ei huomaa poissaoloani? Olenko aidosti osa tiimiä – ja mitä tiimiin kuuluminen oikeastaan tarkoittaa?

Harvardin yliopiston sosiaali- ja organisaatiopsykologian professori J. Richard Hackman on tutkinut erilaisia tiimejä. Hän on kiteyttänyt tutkimuksensa pohjalta viisi ominaisuutta, joista tunnistaa menestyksekkään tiimin:

  • tiimin jäsenet voivat tunnistaa, keitä tiimiin kuuluu
  • heillä on selkeä yhteinen suunta
  • tiimin rakenne tukee aitoa yhteistyötä
  • organisaatio tukee tiimityön onnistumista ja
  • tiimi saa ammattitaitoista ohjausta.

Todellisuus tiimityöstä on usein oppikirjan kuvausta karumpi. Usein tiimissä ollaan epätietoisia sekä kokoonpanosta että yhteistyön tavoitteista.

Hackmanin tutkimus osoittaa, että yhteen nivoutuneet tiimit toimivat lähtökohtaisesti paremmin kuin rakenteeltaan vaihtelevat tiimit. Ne myös tekevät vähemmän virheitä. Siksi coworking-tilaa muistuttava etäinen työyhteisö on toimiva ratkaisu vain siihen, mihin se on luotu: odottamattomiin kohtaamisiin tuntemattomien kesken.

Ehkä vuosi 2022 voisi kaiken etäilyn jälkeen olla tiimityön vuosi, jonka aikana opitaan entistä paremmin tuntemaan oma tehtävä ja työn päämäärä. Miltä tuntuisikaan aloittaa tammikuu työtilassa, jossa työskennellään yhteen eikä vain yhdessä?

 

Aurora Airaskorpi on luovan viestinnän ammattilainen, kirjoittaja ja joogaopettaja.

 

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje