Kauden alussa tehdyt lupaukset uusista harrastuksista, vastuista ja sitoumuksista paljastavat todellisen luonteensa yleensä viiveellä. Monta hyväntahtoista kyllää muuttuu parin kuunkierron aikana täydeksi kalenteriksi ja perässä vedettäväksi reeksi keskellä lumetonta talvea. Sitä voi kutsua myös kylläkrapulaksi.

Kirjailija Sheri Riley on sanonut, että ihmisen on hyvä oppia tunnistamaan, milloin loistavalta vaikuttava mahdollisuus on oikeastaan pelkkä häiriö. Hänen mukaansa sanomme helposti kyllä asioille, jotka syystä tai toisesta kuulostavat hyviltä mutta vievät meitä poispäin siitä, mitä aidosti tahdomme tai mihin meidän olisi hyvä keskittyä.

Rileyn kuvaamia häiriöitä voivat olla esimerkiksi hienoilta kuulostavat tittelit tai uudenlaiset vastuut nykyisessä työtehtävässä. On vaikeaa sanoa ei päällikön pestille, kun tarjottimella on kenties aiempaa korkeampi palkka tai laajemmat vaikutusmahdollisuudet.

Jos nautimme työstämme sellaisena kuin se on ja vähempi vastuu mahdollistaa juuri niitä asioita, joista pidämme työssämme eniten, ylennyksen lunastaminen on nimenomaan häiriö eikä mahdollisuus.

Mahdollisuuksiin tarttumiseen löytää usein rohkaisua, kieltäytymiseen harvemmin. Ystävät valavat uskoa omiin kykyihin, ja sosiaalisen median mietelauseet muistuttavat, että elät vain kerran. Ein sanominen on pelottavaa, koska takaraivossa kummittelee kysymys: “Entä jos jään paitsi jostakin?”

Kyllän sanominen perustuukin usein pelkoon tai miellyttämisen haluun eikä todelliseen omaan tahtoon. Kyllä – varmuuden vuoksi. Kyllä – jottemme tuota toiselle pettymystä. Kun päätös syntyy pelosta käsin, näennäinen eteenpäin meneminen muuttuukin sitoumukseksi, joka täyttää aikamme ja estää meitä liikkumasta sopivampaan suuntaan.

Kirjailija Albert Espinosa on kirjoittanut, kuinka tärkein ei on se, jonka sanomme itsellemme. Vasta kun ei on sanottu riittävän jämäkästi oman pään sisällä, päätös pitää pintansa myös muiden edessä. Oikeassa kohdassa sanottu ei jättää tilaa tuleville kyllille.

Siksi kieltäytymisen taito tulisi nostaa yhtä korkeaan asemaan kuin carpe diem eli tartu hetkeen ja muut jokaisen asian perässä juoksemiseen rohkaisevat aforismit. Jos suomen kaksikirjaiminen äänne näyttää liian kovalta seinälle ripustettavaksi, kokeile jotain näistä: ʻaʻole, nihil, tidak, la’. Eksoottisemminkin saa asiansa perille.

Ja koska kertaus on kaikkien oppien äiti, otetaan se vielä kerran yhteen ääneen: E–I.