Nuorten työelämään sijoittuminen on vaikeutunut, kun työn vaatimukset ovat kasvaneet. Ilman ammatillista koulutusta tehtäviä töitä ei ole juuri tarjolla. Miten nuoret itse arvioivat tulevaisuuttaan työntekijöinä?

Henriina Rantala, 18, Viikin normaalikoulusta ja Sami Nenonen, 17, Mäkelänrinteen lukiosta työskentelivät kesäkuussa parin viikon jakson Työterveyslaitoksella Helsingissä ja pohtivat yhtenä työtehtävänään tulevaisuuden työelämää. He luottavat siihen, että vuosituhannen vaihteessa syntyneet löytävät paikkansa työmarkkinoilla. Sen puolesta puhuvat myös viimeaikaiset huomiot nuorten työllistymisestä.

Talouskasvu on kiihdyttänyt paitsi yleistä myös nuoren työvoiman kysyntää. Yle uutisoi toukokuussa 15–24-vuotiaiden työllisyysasteen nousseen ikäryhmistä toiseksi eniten. Heitä ennen työmarkkinoille tulleilla 25–34-vuotiailla työllisyysaste taas oli noussut vain vähän. Sitä selittää se, että monilla ensimmäisen työpaikan saanti viivästyi ja työmarkkinoille tulo hankaloitui taantuman aikana.

Talouspolitiikan arviointineuvoston mukaan nuorten työllisyystilanteen parantamisessa paras keino on koulutus. Myös nykyinen hallitus on hakenut erilaisia keinoja alle 30-vuotiaiden työllistymiseksi.

Nuoret hanskaavat uuden teknologian

Rantala ja Nenonen uskovat, että ratkaisu nuorten työllistymiseen voisi löytyä työelämän kasvavista teknologiavaatimuksista. Parikymppiset ovat kasvaneet tekniikan käyttäjiksi, he oppivat lisää koulutuksen aikana ja pystyvät opastamaan vanhempia työntekijöitä laitteiden ja sovellusten käytössä. Rantala pelkää uuden teknologian tuovan työpaikoille jopa kahtiajakoa, kun vanhemmat sukupolvet eivät välttämättä pysy kehityksessä mukana.

Nenosella on vahva luottamus siihen, että uusi teknologia helpottaa työntekoa, vaikka se edellyttääkin jatkuvaa kouluttautumista tekniikan käyttöön. Nuoren miehen vahvuudet ovat luonnontieteellisissä aineissa, ja akateeminen opiskelu niiden parissa kiinnostaa.
Rantala taas haluaa vaikuttajaksi yhteiskunnalliselle alalle ja suunnittelee hakevansa lukion jälkeen valtiotieteelliseen tiedekuntaan.

– On mahtavaa, että opiskelu yliopistossa ei johda suoraan ammattiin, vaan antaa mahdollisuuksia moneen, hän toteaa.

Molemmat ovat valmiita vaihtamaan ammattia ja työnkuvia työelämässä ollessaan. He uskovat, että vaihtelevat työtehtävät ja kokemukset myötävaikuttavat työelämässä menestymiseen.

Työterveyslaitoksen kesätyöntekijät tutustuivat simulaatioon, jolla kehitetään rakennusalan työturvallisuutta.

Ongelmanratkaisu edellyttää luovaa yhteistyötä

Työelämässä tarvitaan paitsi luovuutta myös yhteistyökykyä ja erilaisuuden sietämistä, uskoo Nenonen.

– Luovat ideat eivät verso yksin puurtaessa. Ihmisillä on erilaiset ajatukset ja näkemykset asioista. Siitä ne luovat ajatukset vasta syntyvät, kun pannaan monta ihmistä juttelemaan keskenään.

Nuorten mukaan nykykoulu valmistaa yhteistyöhön hyvin. Koulussa tehdään paljon ryhmätöitä ja jopa kokeita parityönä.

Rantala haluaisi työskennellä kansainvälisessä työyhteisössä ihmisiä tavaten. Hän ei pidä ajatuksesta, että joutuisi työskentelemään paljon yksin ja yhteydet hoidettaisiin vain Skypen välityksellä. Molempien mielestä ideointi ja pohdiskelu edellyttävät fyysistä läsnäoloa, mutta esimerkiksi koulutus voidaan hoitaa hyvin etäyhteyksillä.

Vaikka ihmiset tapaavat toisiaan entistä enemmän virtuaalisesti verkossa, aidon kohtaamisen merkitys ei ole selvästikään vähentynyt. Nenonen uskoo, ettei koneen ruudun kautta pysty ilmaisemaan asioita kovin helposti. Työilmapiiri ja keskinäinen ymmärrys paranevat, kun ihmiset pääsevät tapaamaan toisiaan. Suhteet työkavereihin luodaan vapaammilla keskusteluilla kahvipöydissä, uskovat nuoret.

Koulun tulee tukea ja antaa tietoa työelämästä

Rantala ja Nenonen aikovat suunnata akateemisille aloille, mutta he ymmärtävät myös käytännöllisistä ammateista kiinnostuneita nuoria. Ja vaikka urasuunnitelmat eivät olisi selvillä, he kannustavat tutkiskelemaan omia vahvuuksia ja kiinnostuksen kohteita.

Rantalan mielestä koulu voisi tarjota nykyistä enemmän tukea juuri omien vahvuuksien tunnistamiseen. Tarvittaisiin tietoa työelämästä ja vaihtoehtoja muistakin kuin akateemisista koulutusaloista. Työelämän harjoittelujaksoja voisi olla myös lukiossa.

– Miksi se jää vain yläasteelle? Lukiossakin voisi olla joka vuosi kahden viikon tet-jakso.

Rantala arvostelee myös sitä, että siirtymistä sähköisiin järjestelmiin ei ole valmisteltu kouluissa riittävän hyvin. Opettajat olisi pitänyt kouluttaa järjestelmien käyttöön nykyistä paremmin.