Lyhyet

Sekavuustilat yleisiä teho-osastojen koronapotilailla

| Teksti: Uutispalvelu Duodecim

Koronavirustartunnan vuoksi tehohoitoon joutuneista jopa 70 prosenttia saattaa kärsiä sekavuustiloista, jotka voivat myös jatkua sairaalajakson jälkeen. Havainnot perustuvat pienehköön yhdysvaltalaistutkimukseen, joten ne olisi hyvä varmistaa lisätutkimuksissa. Samaan viittaavia tuloksia on tosin saatu aiemminkin.

Tutkimuksessa seurattiin 148 tehohoito-osastolla hoidettua koronapotilasta vuoden 2020 maalis-toukokuussa. Potilaat olivat 47–71-vuotiaita.

Potilaista 73 prosenttia kärsi sekavuudesta tehohoidon aikana ja keskimäärin oireet kestivät kymmenen päivää.

Sekavuutta poteneet tarvitsivat tehohoitoa pitempään ja heidän sairaalahoitonsa kesti kokonaisuudessaan kauemmin. Joka neljännellä potilaalla sekavuusoireet myös jatkuivat kotiutumisen jälkeen, minkä lisäksi monilla havaittiin kognitiivisten mielentoimintojen heikentymistä ja muun muassa masennusta. Noin 40 prosenttia potilaista siirrettiin hoitokotiin sairaalan jälkeen.

Tutkimus ei paljasta, mistä sekavuustilat tarkalleen johtuvat, mutta on mahdollista, että koronavirustartunta suoraan tai sen aiheuttamat lisäsairaudet ovat sekavuuden taustalla. Myös tehohoito ja hoidon aikana käytetyt lääkitykset saattavat lisätä sekavuutta.

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje