Kanta-Hämeen käräjäoikeus on tuominnut kenkäkaupan toimitusjohtajan 30 päiväsakkoon työsyrjinnästä. Kyse on työntekijän työsuhteen päättämisestä, jonka katsottiin johtuneen työntekijän terveyteen liittyvistä…
Työnantaja päätti uuden työntekijän työsuhteen koeajalla. Päätökseen vaikutti se, että työntekijä oli ollut terveydellisistä syistä poissa työstä pian työsuhteen alkamisen…
Varsinais-Suomen käräjäoikeus on tuominnut turkulaisen isännöinti- ja kiinteistöhuoltoyhtiön sakkoihin työsyrjinnästä. Tapauksessa on kyse teknisen isännöitsijän irtisanomisesta. Oikeus katsoi sen johtuneen…
Kaksi yrittäjää on saanut tuomion seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja työrikoksista. Kyse on kahdesta erillisestä oikeustapauksesta, jotka eivät liity toisiinsa. Toisessa tapauksessa…
Helsingin käräjäoikeus on tuominnut korkeakoulussa työskennelleen esimiehen 40 päiväsakkoon työturvallisuusrikoksesta, työsyrjinnästä ja palvelusrikoksesta. Esimies oli kohdistanut kahteen alaiseensa seksuaalisia tekoja…
Helsingin käräjäoikeus on tuominnut ravintola-alan yhtiön toimitusjohtajan kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, työturvallisuusrikoksesta ja työsyrjinnästä. Yhtiö sai maksettavakseen 1…
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut henkilöstövuokrausyrityksen toimitusjohtajan 20 päiväsakkoon työsyrjintärikoksesta. Työntekijän työsuhde henkilöstövuokrausyritykseen oli purettu koeajalla tämän terveydentilan perusteella. Työntekijä oli…
Vaasan hovioikeus on tuominnut rakennusalan yrittäjän 60 päivän ehdolliseen vankeuteen kiskonnan tapaisesta työsyrjinnästä. Lisäksi yrittäjän on maksettava yhteensä noin 15 000…
Helsingin käräjäoikeus on tuominnut ravintola-alan yrityksen hallituksen jäsenelle 60 päiväsakon rangaistuksen työturvallisuusrikoksesta ja työsyrjinnästä. Ravintolassa esimiehenä toiminut työantajayhtiön hallituksen jäsen…
Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut yrityksen toimialajohtajan 10 kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja sakkoihin seksuaalisesta hyväksikäytöstä, työturvallisuusrikoksesta ja työsyrjinnästä. Muun muassa erikoispuhdistuksia…
Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.
Välttämättömät evästeet ovat tarpeelliset itse sivuston toiminnalle eikä niitä siksi voi kytkeä pois käytöstä.
Käytämme Google Analytics -kävijäseurantaa.