Lyhyet

Terveellinen ruokavalio saattaa ehkäistä myös masennusoireita

| Teksti: Kirsi Väisänen

Monipuolista ja terveellistä ruokavaliota noudattavat näyttäisivät välttyvän masennukselta muita todennäköisemmin. Yhteys havaittiin yli 20 vuotta kestäneessä tutkimuksessa, johon osallistui 5 000 brittiä.

Terveellistä ruokavaliota noudattavien riski sairastua toistuviin masennusoireisiin oli noin viidenneksen pienempi kuin osallistujien, joiden ruokavalio oli epäterveellisin. Heidänkin sairastumisriskinsä tosin suureni, jos ruokavalio huononi vuosien varrella, tulokset osoittivat.

Osallistujien ruokavalioita arvioitiin kolmesti yhteensä yhdentoista vuoden aikana. Terveellisyys määriteltiin sen perusteella, miten paljon henkilö söi kasviksia, hedelmiä, täysjyväviljaa, pähkinöitä, palkokasveja ja terveellisiä rasvoja. Hyvänä pidettiin myös kohtuutta alkoholin käytössä, maltillista punaisen lihan ja lihavalmisteiden syömistä sekä vähäistä sokerijuomien, suolan ja transrasvojen saantia

Ruokavalion ja masennuksen välinen yhteys on havaittu aiemminkin, mutta nyt julkaistut tulokset perustuvat pitkään seurantaan, jonka aikana sekä ruokavaliota että masennusoireita tarkasteltiin useita kertoja. Yhteydet havaittiin myös riippumatta osallistujien riskitekijöistä, kuten monista elintavoista tai sosiaalisesta ja taloudellisesta asemasta. On silti mahdollista, että tuloksiin on vaikuttanut ruokavalion lisäksi muutkin seikat. Ruokavaliostaan huolehtivat elävät usein muutenkin terveellisesti, mikä voi selittää tuloksia.

Noin joka seitsemäs suomalainen sairastuu masennukseen elämänsä aikana. Usein masennus alkaa jonkin kielteisen elämänmuutoksen jälkeen.

Lähde: Uutispalvelu Duodecim

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje