Lyhyet

Koneturmasta sakkoja yritykselle ja johdolle

| Teksti: Helinä Kujala

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut maa- ja metsätalouskoneita valmistavalle yritykselle 12 000 euron yhteisösakon työturvallisuusrikoksesta. Lisäksi yrityksen toimitusjohtajana ja työnjohtajana toimineet henkilöt saivat 25 päiväsakkoa työturvallisuusrikoksesta.

Tuomiot koskevat vuonna 2021 sattunutta työtapaturmaa, jossa epäkeskopuristimella työskennelleen työntekijän käsi oli jäänyt puristimen ja työstettävän kappaleen väliin. Työntekijä oli käyttänyt laitteella jalkalaukaisua.

Vastaajat vetosivat oikeudessa siihen, että työntekijä olisi voinut käyttää kahdella kädellä toimiva laukaisua, kuten häntä oli ohjeistettu. Käräjäoikeus katsoi vastaajien kuitenkin ainakin hiljaisesti hyväksyneen vaarallisen työtavan. Lisäksi laitteessa oli havaittu suojauspuutteita.

 

Lähde: Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tiedote 14.4.2023

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje