Lyhyet

Metallilevyt putosivat työntekijän jalan päälle – sakkoja yritykselle ja johdolle

| Teksti: Helinä Kujala

Pirkanmaalaisessa yrityksessä sattui kesällä 2021 työtapaturma, jossa kuormalavalta putosi painava metallilevypino työntekijän jalan päälle. Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut yrityksen varatoimitusjohtajalle ja valmistuspäällikölle kymmenen päiväsakkoa työturvallisuusrikoksesta. Lisäksi yhtiölle tuomittiin 10 000 euron yhteisösakko. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Työntekijä oli ollut poistumassa jätteenkierrätysjärjestelmän kokoonpanotyöpisteeltä samaan aikaan, kun hänen työtoverinsa oli ollut nostamassa pinoamisvaunulla kuormalavaa työtason vieressä olleeseen kuormalavahyllyyn. Kuormalavalla oli yhteensä yli 900 kiloa kokoonpanotyössä tarvittavia metallilevyjä.

Kuormalava oli ilmeisesti tökännyt kuormalavahyllyn taaempaan vaakapalkkiin sillä seurauksella, että levypino oli pudonnut työntekijän jalan päälle.

 

Vaarojen arviointi oli puutteellista

Yhden henkilön työpisteeksi tarkoitettu kokoonpanopiste oli ollut käytössä vasta muutamia kuukausia. Siinä työskentelevän henkilön tehtäviin kuului myös komponenttien kuljettaminen työpisteelle. Tämä oli aluksi järjestetty manuaalisesti siten, että työntekijä kantoi tarvittavat osat työpisteelle. Työvaihetta kevensi työpisteelle rakennettu läpivirtaushylly.

Kokoonpanotyöpisteelle oli rakentamisvaiheessa tehty vaarojen arviointia. Siinä oli tunnistettu vaara, joka aiheutuu kuormalavahyllyjen väliin mahdollisesti putoavista kuormalavoista. Työnantaja ei kuitenkaan ollut tunnistanut läpivirtaushyllyköstä mahdollisesti hyllyköiden sivulle putoavien esineiden aiheuttamaa vaaraa. Käräjäoikeus pitikin vaarojen arviointia puutteellisena.

Vaarojen arvioinnin puutteellisuuden vuoksi työnantaja ei ollut antanut työntekijöille nostotyöhön liittyviä ohjeistuksia, joilla esineiden putoamisesta aiheutuva vaara olisi voitu estää tai ainakin riskiä pienentää. Tapaturman jälkeen nostotyöhön oli laadittu ohjeistus.

 

Lähde: Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tiedote 27.9.2023

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje