Maskulaisen rakennusyrityksen työmaalla ei loju ylimääräistä tavaraa. Siisteyden lisäksi työn sujuvuutta parantavat ergonomiset apuvälineet sekä henkilö- ja tavarahissin käyttö.
Työperäisten olkapäävaivojen ehkäisyssä ja hoidossa on tärkeää kiinnittää huomiota työasentoihin. Olkapää kuormittuu erityisesti työssä, jossa käsivarsi on kohotettava hartiatason yläpuolelle.
Miten ergonomisia kalusteita valmistava yritys itse kehittää tuotantotilojaan ja henkilöstönsä työtä? Trestonin tehtaiden kehittämishankkeissa henkilöstö on tiiviisti mukana.
Järvelässä kaikki tuntevat yli satavuotiaan Koskisen. Perheyritys pitää huolta työntekijöistään.
Työterveyslaitos ja Liikkuva aikuinen -ohjelma haastavat työpaikkoja ulkona työskentelyyn. Ennen kävelykokouksia kannattaa selvittää vakuutusturva tapaturmien varalta.
Vuorotyötä tekevän jaksamista tukevat hyvät nukkumistaidot ja kyky jättää työasiat töihin. Mitä kuormittavampi työ, sitä tärkeämpää siitä on osata irrottautua.
Ergonomian osaamisella voidaan parantaa kokonaisia työprosesseja ja tuotantolinjoja, ei ainoastaan yksilön työpistettä tai työtapoja. Suomessa Eurooppa-ergonomin sertifikaatti ei ole saanut suosiota. Meillä ergonomiaa voi pääaineenaan opiskella vain Itä-Suomen yliopistossa.
Ensihoitajan työhön kuuluu paljon kantamista, siirtoja ja nostamista. Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen ensihoitajia on koulutettu hyviin työtapoihin, jotka perustuvat kuormitusmittauksiin.
Kostutustipat, oikean vahvuiset silmälasit ja työn tauotus edistävät silmien terveyttä. Piilolinssejä suositellaan vain vapaa-ajalle.
Pilatekseen perustuvat harjoitukset vähensivät tehokkaasti raskasta fyysistä hoitotyötä tekevien naisten selkäkipua, osoitti Annika Taulaniemen väitöstutkimus.
Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.
Välttämättömät evästeet ovat tarpeelliset itse sivuston toiminnalle eikä niitä siksi voi kytkeä pois käytöstä.
Käytämme Google Analytics -kävijäseurantaa.