Työelämä

Työturvallisuuden ykköstapahtuma syyskuussa Tampereella

Pohjoismaiden laajin työturvallisuusalan messutapahtuma EuroSafety järjestetään 13.–15. syyskuuta Tampereella. Kolmipäiväinen ammattitapahtuma tarjoaa asiantuntemusta työturvallisuudesta ja henkilönsuojaimista. Viimeksi työturvallisuusväki on kokoontunut Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa vuonna 2018.

| Teksti: Kirsi Väisänen | Kuva: Otto Vainio

Tänä vuonna Safe and Sound -nimellä kulkevan Eurosafety-tapahtuman vetonauloina nähdään Riku Rantala, Tunna Milonoff ja Jarppi Leppälä. Tapahtuman avajaispäivänä tiistaina Jarppi Leppälä avaa stunteistaan ja huimista tempuistaan tunnettujen Duudsonien näkökulmaa turvallisuuteen.

Madventures-matkaohjelman Riku Rantala ja Tunna Milonoff ovat vuorossa torstaina. Tampereen Messujen ohjelmatuottaja Johanna Hannelius luottaa hurjapäiden sanomaan ja uskoo heidän tuovan kiinnostavat näkökulmat turvallisuudesta ja sen merkityksestä.

– Rantalan ja Milonoffin mukaan selviytymisessä, eri kulttuurien kohtaamisessa ja turvallisuuden ennakoinnissa on paljolti kysymys harjoittelusta, omasta asenteesta, pelkojen voittamisesta ja hyvästä yhteistyöstä, kertoo Tampereen Messujen tiedote.

Seminaareja ja puheenvuoroja

Jokaiselle tapahtumapäivälle on luvassa työturvallisuusaiheista ohjelmaa. Keskiviikkona on tarjolla Finnsafen järjestämä seminaari Työsuojelusta turvallisuuden kokonaisvaltaiseen johtamiseen.

Jos Innotiimin Mittaaminen nykyaikaisessa työturvallisuuden johtamisessa -seminaari kiinnostaa, kannattaa olla nopea. Seminaariin pääsevät vain kaksisataa ensin ilmoittautunutta.

Quentic pohtii puheenvuorossaan, miksi ja miten teknologia nousi kriittiseksi osaksi turvallisuusjohtamista. Suomen Työturvallisuuden Liitto STYL ry:n toiminnanjohtaja John Bergmanin avaus aiheesta Miten itse voi vaikuttaa työturvallisuuteen? kuullaan jokaisena messupäivänä.

Samaan aikaa Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa järjestetään Eurosafety-messujen lisäksi myös Työhyvinvointi-, Logistiikka ja Elintarviketeollisuus-messut. Yhteinen näytteilleasettajaluettelo yhteystietoineen löytyy täältä.

Tapahtuma on siirtynyt jo kaksi kertaa

Koronapandemia on siirtänyt Tampereen Messujen työelämätapahtumia kaksi kertaa.  Messukokonaisuus piti alun perin järjestää vuoden 2020 syyskuussa, sitten vuoden 2021 toukokuussa.

Eurosafety-messut järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2014. Tapahtuma korvasi tätä ennen 13 kertaa järjestetyt Turvallisuus-messut. Sen jälkeen Eurosafety on toteutunut vuosina 2016 ja 2018.

 

Työ Terveys Turvallisuus -lehti on mukana tapahtumassa Työhyvinvointi-messujen osastolla A 80.

Rekisteröidy maksuttoman tapahtuman kävijäksi.

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje