Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut muoviaineita valmistavalle yhtiölle 20 000 euron yhteisösakon ja yhtiön seisokkipäällikölle 20 päiväsakkoa työturvallisuusrikoksesta.
Tuomio koskee vuonna 2021 sattunutta työtapaturmaa, jossa tulityönvartija oli pudonnut kolme metriä syvään fenolikaivoon laitoksen välisäiliöalueella. Alueelta oli huoltoa varten poistettu kaivopumppu, jonka kohdalle jäänyt aukko oli peitetty palosuojapeitteellä kipinöiden estämiseksi. Aukkokohdassa oli aiemmin ollut punavalkoista nauhaa, mutta se oli lähtenyt pois paikaltaan.
Käräjäoikeus totesi, ettei nauhoitus ollut riittävä varotoimi putoamisen estämiseksi. Sekä työn turvallisuuden suunnittelussa että sen toteutuksessa oli ollut puutteita. Päätoteuttaja ei voi siirtää sille itselleen kuuluvaa putoamisturvallisuuden valvontaa aliurakoitsijan vastuulle.
Käräjäoikeus arvioi myös, ettei seisokkipäällikkö ollut noudattanut huolellisuutta, jota olosuhteet olisivat edellyttäneet.
Työsuojelun lakimies Jasmine Peltorinne muistuttaa, että päätoteuttajan vastuulla on jatkuvasti tarkkailla työpaikalla toimivien työnantajien ja itsenäisten työnsuorittajien toimintoja, työturvallisuuden tilaa ja työtapojen turvallisuutta. Päätoteuttajalla on oma itsenäinen valvontavastuunsa työmaan työturvallisuudesta.
Tiedot perustuvat työsuojeluhallinnon tiedotteeseen (16.2.2024).
Mitä mieltä? Kommentoi!