Lyhyet

Sakkoja sirkkelin aiheuttamasta työtapaturmasta

| Teksti: Helinä Kujala

Työntekijä oli kaventamassa parkettilautaa sirkkelillä. Sirkkelin terä jumiutui ja vapautuessaan leikkautui työntekijän kämmenselkään. Tapaturma sattui uudisrakennustyömaalla Lappeenrannassa.

Etelä-Karjalan käräjäoikeus on tuominnut rakennusyhtiön toimitusjohtajan 20 päiväsakkoon työturvallisuusrikoksesta. Oikeus ei kuitenkaan tuominnut yhtiölle yhteisösakkoa, vaikka siihenkin olisi sen mukaan ollut edellytykset. Yhteisösakko olisi käräjäoikeuden mukaan ollut kohtuuton muun muassa siksi, että lähes kokonaan yhtiön omistava toimitusjohtaja olisi saanut kaksinkertaisen rangaistuksen.

Sirkkelissä ei ollut tapaturman sattuessa teräsuojaa. Toimitusjohtajan mukaan tiettyjä työvaiheita ei ollut mahdollista tehdä suojan ollessa paikallaan. Työntekijöiden käyttöön ei silti ollut varattu muuta välinettä, jolla työvaiheet olisi voinut tehdä turvallisesti.

− Työnantajan on poistettava koneen käyttämisestä työntekijöille aiheutuva vaara ensisijaisesti käyttämällä siihen kuuluvaa suojaa. Vain jos vaaraa ei voida rakenteellisin ratkaisuin poistaa, varmistetaan koneen käytön turvallisuus muulla tavoin, muistuttaa työsuojelun lakimies Laura Kantola Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

 

Lähde: Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen tiedote 22.10.2021

Mitä mieltä? Kommentoi!

Täytä kaikki kentät. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tilaa uutiskirje